Author:admin

Puikoilla juuri nyt

Minulla on yleensä useampi neuletyö tekeillä yhtäaikaa. Osa on sellaisia, että niitä neuloessa pitää seurata tarkasti ohjetta, jolloin tekeminen on helpointa kotosalla – etenkin jos ohje on paksussa ja painavassa kirjassa. Kotona omassa rauhassa on myös helpointa seurata ohjetta riittävällä tarkkuudella – olen niin pikkutarkka, että virheet neulepinnassa ärsyttävät. Käsityön jälki saa toki jossain määrin näkyä, mutta ei ole kerta eikä kaksikaan kun olen purkanut työtä kerrostolkulla huomattuani virheen vasta jälkikäteen… Tällä hetkellä tekeillä on muun muassa pieni peitto sekä […]

Continue Reading

Ikkunalaudalla vihertää

Tänä keväänä hankin ensimmäistä kertaa ikinä kasvien siemeniä. Kipinä siementen kylvämiseen heräsi viime kesänä Tallinnassa. Istuin ravintola F-hooneen terassilla ja ihastelin viereisessä kukkalaatikossa runsaana kasvavaa krassia. Sen muhkeiden lehtien seassa oli voimakkaan oransseja kauniita kukintoja. Näky kummitteli mielessäni koko talven, ja kevään tullen päätin käydä tuumasta toimeen. Samalla vaivalla (ja multaostoksilla) oli järkevää kylvää jotain muutakin, joten valikoin taannoisilta kevätmessuilta mukaani myös basilikaa ja auringonkukkaa. Krassit ja basilikat kylvin huhtikuun puolivälissä. Mistään suuroperaatiosta ei ollut kyse, sillä kasvien ”loppusijoituspaikka” eli […]

Continue Reading

Mustaa Malabrigoa

Suunnitteilla on jälleen uusi huivi. Minulla on useampikin värikäs huivi (ja pari keskeneräistä), joten hillitsin itseni viimeksi Snurressa ja ostin neljä vyyhtiä mustaa huivilankaa! On jo korkea aika neuloa yksivärinen huivi, joka on sitten helppo yhdistää värikkäisiin vaatteisiin. Olen enemmän kuin tyytyväinen värivalintaani – siitäkin huolimatta, että  Malabrigon Baby Silkpaca -langan värikartta on huikea. Snurren verkkokaupassa näyttäisi olevan vielä muutamaa väriä jäljellä, minä sain viimeiset mustat vyyhdit. Lanka itsessään vaikuttaa mahtavalta, Baby Silkpaca on 70 % alpakkaa ja 30 % […]

Continue Reading

Hurjan hieno puikkorulla

Vierailin viime viikolla Loop-lankakaupassa Lontoossa, ja puodista tuli tosiaan hankittua muutakin kuin lankaa. Oli mahtavaa saada vielä lankojakin konkreettisempi muisto tuosta huikeasta kaupasta – ja kyllä itselleen voi vähän tuliaisia ostaa, eikös voikin! 😉 Valinta oli selvä heti tämän pikkulintujen koristaman puikkorullan nähtyäni. Lintuja oli erivärisiä, mutta nämä neonpinkit silkkipainetut lintuset suorastaan huusivat (tai visersivät) nimeäni. Aiemmin sukkapuikot ovat asustaneet käsityölaatikossani, mutta nyt saan ne mukavasti järjestykseen koon mukaan. Ja samalla samannumeroiset puikot pysyvät näppärästi yhdessä. Puikkorulla-termi on kyllä omaan […]

Continue Reading

Lankakaupoilla Lontoossa

Viime viikolla toteutin haaveeni ja matkustin lankakaupoille Lontooseen. Olen vieraillut kaupungissa useamman kerran aiemminkin, joten ”pakolliset nähtävyydet” on koluttu jo takavuosina. Tällä kertaa ohjelmassa oli vain kiireetöntä hengailua, kahvittelua, kivoja ravintoloita ja niitä lankakauppavierailuja! Ensimmäinen lankakohde oli Loop. Angel-metroaseman läheisyydessä sijaitseva puoti oli juuri niin ihana kuin olin etukäteen aavistellutkin. Soma voisi olla sopiva sana tätä kauppaa kuvaamaan: kauniisti koristelu näyteikkuna, lautalattiat ja hyllyt täynnä ihanuuksia. Loop on Brooklyn Tweedin lippulaivamyymälä Euroopassa, joten minulla oli jo etukäteen ostoslista valmiina: 9 […]

Continue Reading

Lomasukat

Palasin reilu vuosi sitten yrittäjäksi. Olen ollut päätökseeni supertyytyväinen, mutta vakkariduunista irtisanoutumisen jälkeen työ- ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt välillä olemattomiin. Viime lauantaina asetin kuitenkin sähköpostiini lomavastaajan ja suuntasin Kuusamoon. Kuusi päivää mökkielämää Konttaisenrannassa Rukan läheisyydessä tekivät kutaa. Murtomaahiihtoa, saunomista, tähtitaivaan tuijotusta, lettukestit, lumilautailua, vierailu Myllykoskella, lisää saunomista – ja tietenkin neulomista! Olin pakannut mukaan kaksi vyyhtiä Kerästä ostamaani Vuorelman Vetoa, herkullisen väristä sukkalankaa. Suunnitelmissa oli raitasukat, ja juuri sellaiset syntyivät. Käsialani on helposti suht löysä, joten kolmosen puikoilla yhteensä […]

Continue Reading

Tahroja paperille

Osallistuin eilen Papershopin leimasinpainantatyöpajaan. Koristelimme paperia ja lahjakasseja erilaisia esineitä ja hedelmiä ja juureksia leimasimina käyttäen. Leimasintekniikka vei mennessään, erityisesti innostuin perunoiden käytöstä! En muista askarrelleeni perunoiden kera edes ala-asteella, onneksi koskaan ei ole liian myöhäistä kokeilla perunapainantaa. Työpajan aluksi jokainen osallistuja kertoi etunimensä ja suosikkijäätelönsä (murueskimo!), ja siitä se ajatus sitten lähti… Moni mainitsi herkullisen irtojäätelömaun, joten tötterö oli selkeä valinta painannan aiheeksi. Vohvelin ja tötterön sai helposti muotoiltua perunasta mattoveitsen avulla. Haasteena olikin lähinnä levittää perunaan sopiva määrä […]

Continue Reading

Beiroaa Portugalista

Kirjoitin aiemmin huikeasta lankakaupasta Lissabonissa. Vierailin Retrosariassa viime kesänä, enkä tokikaan poistunut sieltä tyhjin käsin. Valinnan vaikeus oli valtava, mittavan harkinnan jälkeen päädyin muutamaan vyyhtiin paikallista Beiroa-villaa. Ensituntuma oli varsin karhea, mutta Beiroan sävymaailma vei mennessään. Lisäksi kaikissa väreissä on mukana ruskeaa, mikä antaa oman lisänsä kokonaisuuteen. Ostohetkellä mielessäni oli kirjoneule, ja neuloinkin Beiroasta ensin kuviolliset kämmekkäät (ilmainen ohje Ravelryssä). Mielestäni kaunis lanka pääsee kuitenkin parhaiten oikeuksiinsa isommissa neulepinnoissa. Olen satunnaisesti googlaillut sopivaa ohjetta, ja viime viikolla tärppäsi! Simppeli ohje […]

Continue Reading

Kesäverhot ikkunaan

Viime yönä siirryttiin kesäaikaan (tervetuloa valoisat illat!), joten päätin päivittää myös talviverhot kesäverhoihin. Muutimme Kumpulasta Käpylään pari vuotta takaperin, ja tässä kodissa olen luottanut Marimekon kuoseihin. Eteisessä on peräti Marimekon tapettiakin. Kesäverhona keittiössä on palvellut Maija Louekarin Kuiskaaja vuodelta 2007 (linkki vie metkalle japaninkieliselle sivustolle, kankaasta oli huonosti kuvia tarjolla etenkin tuossa värissä, ja oma verhoni on taitteilla kaapissa – ei kuvauskunnossa ennen perusteellista silistystä siis). Talviajan luottokuosina puolestaan toimii Teresa Moorhousen sinivoittoinen Kaunis kauris, josta meillä on myös pussilakanat. […]

Continue Reading

Bowie-huivi

Instagram on aika hurja paikka. Seuraan siellä etenkin monia ulkomaisia neulebrändejä, ja toisinaan kuvavirran selaaminen tulee kalliiksi! Tammikuussa päädyin @republicofwool-seuraajaksi, ja muutamaa iltaa myöhemmin olinkin jo tehnyt lankatilauksen Jenkeistä. Olin sopivasti linjoilla, kun Republic of Woolin nettikauppaan oli tullut pieni Bowie – Twist Fingering -erä myyntiin. Tilasin sitä oitis kaksi vyyhtiä eli yhden huivin tarpeiksi, ja puolta tuntia myöhemmin kyseinen erä olikin jo loppuunmyyty. Kannatti toimia ripeästi! Republic of Woolin Michele postitti tilaukseni seuraavana päivänä, Suomeen langat matkasivat Ameriikasta parisen […]

Continue Reading
Valokuvaaja Helsingistä. Henkilö- ja tapahtumakuvausta ammattitaidolla.