Author:admin
Netissä surffatessa voi bongata esimerkiksi huippuhienon ristipistomallin. Ranskalaisen AD/tekstiilisuunnittelija Maevi Colominan La Valise à Pois -sivustolla kohtasin hodarin sinapilla, ja tiesin heti, että se olisi seuraava ristipistotyöni. Hot dog valmistui ripeästi ja pääsi peräti kehyksiin asti, vielä en harmikseni ole bongannut sille sopivaa kaveria. Ehkä ranskikset tai limutölkki, jotain pikaruokaan liittyvää ehdottomasti! Maevi Colominan huikeista luomuksista tekisi mieli toteuttaa myös pöllö tai tiikeri Wild Cross -sarjasta. Tarkkoja ohjeita moisiin ihanuuksiin on tarjolla Etsyssä. Myös merihenkinen Ahoy!-kokonaisuus näyttää hurjan hienolta. Jos […]
Hattuhyllyn perukoilta bongattua: ihan tuikitavallinen parimetrinen kaulaliina. Neuloin tämän jo pari vuotta takaperin, mutta kaulaliina on jäänyt suorastaan anteeksiantamattoman vähälle käytölle. Onneksi asiaan on helppo tehdä muutos, kaulaliina pääsee siis mukaan kevätseikkailuihini! Kaulaliina on neulottu BC Garnin Semilla Grosso -luomuvillasta. Muistan, että väritys valikoitui sen mukaan, millaisia jämäkeriä lankalaatikostani paljastui. Harmaata lankaa oli enemmän kuin rusehtavaa, joten se pääsi huivin pääväriksi. Ohjeena oli lankakauppa Kerän blogista löytyvä Yhden illan tuubihuivi. Kaunis neulos (2 o, 1 o kiertäen, 1 n) toimii […]
Kolme ulkoasultaan varsin erilaista, mutta sisällöltään samankaltaista kirjaa: Suuri kinnaskirja, Siberi lilled ja Vettlingar / Mittens. Kaikki koostuvat kauniista kirjoneulemalleista, etenkin Suuren kinnaskirjan tarjonta on päässyt jo puikoillekin asti, muiden kirjojen malleja olen vasta selaillut haltioituneena. Suuri kinnaskirja on nimensä mukaisesti suuri: mukana on yli sata kirjoneulemallia ympäri Viroa. Kirjan alussa on perehdytty virolaiseen kinnasperinteeseen, aikoinaan muun muassa uskottiin, että neuleeseen tehdyt kuviot ja niihin liittyvä viesti tuovat onnea ja suojaavat pahalta. Kintaissa oli maagista voimaa! Eri kuvioilla on niin […]
Neulomisaiheisiin suosikkeihini lukeutuu myös espanjalainen We are knitters. WAK on erikoistunut pakkauksiin, joihin kuuluu neuletyön kaikki osaset: ohje, lanka, puikot (huippuhienot!) ja jopa työn päättelyyn tarvittava neula. Paketin kyljessä lukee osuvasti All the happiness in a kit. Nyt jos koskaan on brändäys kohdillaan! 😉 Omalta osaltani avasin pelin viime kesänä, jolloin tilasin tarvikkeet Dill tee -toppiin. Mitoitus oli tarkkuutta one size, fits all, mutta tein silti ihan ekana mallitilkun. Kesällä oli kiva neuloa puuvillalankaa, ja takakappale valmistuikin vauhdilla. Sitten tapahtui […]
Tämä pehmeä huivi valmistui jo tovi takaperin. Se on löytänyt paikkansa sohvankaiteelta, sillä huivi toimii tarvittaessa oivallisesti torkkupeittona. Siihen tarkoitukseen se soveltuu jopa kaulaan kietaisua paremmin, sillä tiheys ei täysin vastannut ohjeessa mainittua, ja huivistani tuli ”vain” parimetrinen. Parikymmentä senttiä alamittainen siis, sillä paras huivini on noin 230 cm, ja asettuu kaulalle suorastaan täydellisesti. Ohje on – yllätys, yllätys – peräisin Huivileikki-kirjasta! Tykkään huivin mallista kovin, sitä oli mukava neuloa. Sopivasti keskittymistä, mutta kuitenkin niin simppeli, että neuloessa saattoi hyvin […]
Puikoilla on nyt uusi lankatuttavuus: Madelinetoshin Tosh Merino Light. Tähän(kin) lankaan törmäsin ekana Instagramissa, siellä vilahteli jo viime syksynä maistiaisia Madelinetoshin uudesta herkullisesta värikartasta. Muistan nähneeni kuvia ainakin Found Pottery -väristä, ja sisällytinkin sitä tilaukseeni, kun uudet värit olivat viimein saatavilla. Suomessa Madelinetoshin lankoja myyvät ainakin Kerä Tampereella, TitiTyy Jyväskylässä ja Snurre Helsingissä. Omani tilasin TitiTyystä, ja toimitus oli supernopeaa. Tein tilauksen torstai-iltana ja langat olivat minulla lauantaina. Siinä on kieltämättä puolensa, että lähipostini on R-kioskin yhteydessä, paketit kulkevat myös […]
Villatakkien (ja -paitojen) neulominen on mukavinta ylhäältä alaspäin. Siten takkia pääsee jo varhaisessa vaiheessa sovittamaan, eikä kappaleita tarvitse myöskään ommella enää lopussa yhteen. Kaltaiselleni laiskahkolle neulojalle juuri passeli tapa siis. Vime syksynä neuloin Louise Top Down -villatakin. Raglan-lisäykset oli helppo ottaa haltuun, enkä neulonut edes mallitilkkua. Samalla sain ensikosketukseni amerikkalaisen Quince & Co. -merkin lankoihin, se oli rakkautta ensisilmäyksillä. Villatakki syntyi nopsasti paksusta, ihanasta Ospreystä. Nykyisin Quince & Co. -lankoja saa myös tamperelaisesta Lankakauppa Kerästä, eli ei tartte tilailla ulkomailta […]
Olen päässyt lankainnostuksessani siihen pisteeseen, että ennen ulkomaanreissuja googlaan kohteen lankakauppatarjonnan. Se kannatti etenkin Lissabonin tapauksessa viime kesänä, sillä ihanaan Retrosaria-puotiin en olisi ikuna päätynyt sattumalta – kauppa sijaitsee kolmannessa kerroksessa, eikä kadulla ollut opasteita sisään. Ja vaikka minulla oli koordinaatit valmiina (Rua do Loreto 61), oli oikean osoitteen löytäminen hankalaa. Jos taloa olisi tähyillyt kauempaa, olisi saattanut huomata teippauksen ikkunassa, mutta me kuljimme katua aivan talon vieressä, ja sinne ikkunat eivät näkyneet. Lopulta kohtasimme värikkäät postilaatikot, joista olin nähnyt […]
Viime viikolla se valmistui, uusi keväthuivini! Malli on Veera Välimäen iki-ihanasta Huivileikki-kirjasta. Kyseessä on malli nimeltä Seili, ja täytyy sanoa, että värit tekevät huivin yleisilmeelle tosi paljon. Ohjeen huivi on sinipunaharmaa, ihan eri maailmasta kuin oma versioni – mukavia molemmat! Oman vaikutuksensa antaa toki myös lanka ja käytetty puikkokoko. Tikutin huivini Isagerin Tvinni-langasta kolmen ja puolen millin puikoilla, joten lopputuloksesta tuli mukavan ”ilmava”. Olen tehnyt Veera Välimäen ohjeilla muitakin huiveja, ensimmäinen laatuaan oli Color Affection. Sekin syntyi Isager Tvinni -merinovillasta, […]
[vc_row][vc_column width=”2/12″][/vc_column][vc_column width=”8/12″][vc_single_image image=”1229″ img_size=”2000 × 1429″ alignment=”center” onclick=”img_link_large”][/vc_column][vc_column width=”2/12″][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1446905125157{margin: 0px !important;border-width: 0px !important;padding: 0px !important;}”][vc_column width=”2/12″][/vc_column][vc_column width=”4/12″ css=”.vc_custom_1446904453604{margin: 0px !important;border-width: 0px !important;padding: 0px !important;}”][vc_single_image image=”1230″ img_size=”1429 × 2000″ onclick=”img_link_large” css=”.vc_custom_1446904382397{margin: 0px !important;border-width: 0px !important;padding: 0px !important;}”][/vc_column][vc_column width=”4/12″ css=”.vc_custom_1446904545111{margin: 0px !important;border-width: 0px !important;padding: 0px !important;}”][vc_single_image image=”1231″ img_size=”1429 × 2000″ onclick=”img_link_large” css=”.vc_custom_1446904414462{margin: 0px !important;border-width: 0px !important;padding: 0px !important;}”][/vc_column][vc_column width=”1/12″ css=”.vc_custom_1446905098048{margin: 0px !important;border-width: 0px !important;padding: 0px !important;}”][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1446905800258{margin-top: 0px !important;}”][vc_column width=”3/12″][/vc_column][vc_column width=”6/12″ css=”.vc_custom_1446905824363{margin-top: 0px !important;}”][vc_custom_heading text=”19.10.2015″ font_container=”tag:h2|font_size:11px|text_align:center|color:%23bcbcbc” google_fonts=”font_family:Raleway%3A100%2C200%2C300%2Cregular%2C500%2C600%2C700%2C800%2C900|font_style:400%20regular%3A400%3Anormal”][vc_empty_space height=”5px”][vc_custom_heading text=”Kuvatessa pääsee […]
