Tsiisus & Co.
Kuluneen vuoden mainioimpiin neulekirjoihin lukeutuu ehdottomasti Lumi Karmitsan Villit vanttuut & vallattomat villasukat. Kirjassa esittellään huikeita ja osin sopivasti humoristisiakin kirjoneulemalleja, kaikki Karmitsan itsensä suunnittelemia. Mukana on parikymmentä ohjetta, joista jokaiseen kuuluu myös värikäs ja selkeä kaavio, mistä kelpaa seurata kuvion muodostumista kerros kerrokselta.
Tsiisukset tekivät heti lähtemättömän vaikutuksen kämmenpuolen disketteineen. Jesus saves ihan konkreettisesti, haasteena on ainoastaan tarpeeksi antiikkisen tietokoneen löytäminen. Tsiisukset kipusivat oitis to do -listalle, samoin hurmaannuin Kapitalistin kämmekkäistä sekä Meduusat-sukista.
Nopsa googlaus paljasti, että viime kesänä julkaistusta kirjasta on otettu jo toinen painos. Ihanaa, että hurmaavalla teoksella on paljon ystäviä! Kirjan ohjeita näyttäisi olevan tarjolla myös Ravelryssa.
Oma kirjani on ensimmäistä painosta, ja tämän postauksen kuvista saattaakin päätellä, että olen selaillut teosta syksystä asti. Kuvat nappasin ruska-aikaan lokakuussa, ja nyt joululomalla ehdin viimeinkin toteutuksen pariin. Siispä suklaata suuhun ja uusi neuletyö alulle!
Villit vanttuut & vallattomat villasukat kirja saatu blogin kautta.
—
Villit vanttuut & vallattomat villasukat, a book full of multi-coloured knitting patterns!