Tag:lanka
Vauvoille ja lapsille on erityisen mukava neuloa. Pikkuruiset kokonaisuudet valmistuvat paljon nopsemmin kuin aikuisten koossa tehtynä. Päähineosastolla olen lasten kohdalla luottanut perinteisesti kypärämyssyyn, mutta nyt halusin kokeilla jotain muuta. Ajatuksena oli neuloa pieni pipo ystäväni parin viikon ikäiselle pojalle. Sopivan koon arvioiminen tuntui aika haastavalta, vauvan pää kun on niin pieni – ja samalla kuitenkin yllättävän iso! Otin vähän mittaa pikkuruisen pojan aiemmasta piposta (ihan ekasta hän on kuulema jo kasvanut ulos), ja uskoisin tästä uudesta tulleen juuri sopiva. Nyt […]
Suuntasin eilen Helsingin Katajanokalle. Wanhassa Satamassa on tänä viikonloppuna käynnissä Helsingin Kädentaitomessut. Tarjolla oli runsaasti käsintehtyjä käyttö- ja koriste-esineitä sekä ennen kaikkea materiaalia omiin käsitöihin. Minua kiinnosti tietenkin eniten messujen lankatarjonta, ja eritoten lankakauppa Titityyn osasto. Kädentaitomessut järjestetään Helsingissä ymmärtääkseni kahdesti vuodessa, tai ainakin vierailin keväällä Wanhassa Satamassa vastaavilla messuilla. Seuraava kerta puolestaan näyttäisi olevan 4.-5.3.2017. Näytteilleasettajista iso osa oli tuttuja, ja useampikin osasto sijaitsi juuri samassa kohdassa kuin viime keväänä. Messuseurakseni sain tuttavani Lauran, mikä oli paitsi ihanaa, myös […]
Olisi taas niin monta ihanaa ohjetta toteutettavana, etten millään malta keskittyä vain yhteen neuletyöhön kerrallaan. Tällä hetkellä puikoilla on kaksi peittoa, yksi kaulahuivi, säärystimet, pipo, lapaset ja villasukat… Neulottavaa siis piisaa! Toinen peitoista on tosin jo miltei valmis, ynnäilin juuri hieman kerrosten lukumäärää, että lanka varppina riittäisi vielä reunan kuuteen oikeaan kerrokseen. Peiton reunukset kun neulon helmineuleen sijaan ainaoikeaa (koko työn kuusi ensimmäistä ja viimeistä kerrosta + jokaisen yksittäisen kerroksen kuusi ensimmäistä ja viimeistä silmukkaa). Lankana tässä peitossa on portugalilainen […]
Suunnitteilla on jälleen uusi huivi. Minulla on useampikin värikäs huivi (ja pari keskeneräistä), joten hillitsin itseni viimeksi Snurressa ja ostin neljä vyyhtiä mustaa huivilankaa! On jo korkea aika neuloa yksivärinen huivi, joka on sitten helppo yhdistää värikkäisiin vaatteisiin. Olen enemmän kuin tyytyväinen värivalintaani – siitäkin huolimatta, että Malabrigon Baby Silkpaca -langan värikartta on huikea. Snurren verkkokaupassa näyttäisi olevan vielä muutamaa väriä jäljellä, minä sain viimeiset mustat vyyhdit. Lanka itsessään vaikuttaa mahtavalta, Baby Silkpaca on 70 % alpakkaa ja 30 % […]
Palasin reilu vuosi sitten yrittäjäksi. Olen ollut päätökseeni supertyytyväinen, mutta vakkariduunista irtisanoutumisen jälkeen työ- ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt välillä olemattomiin. Viime lauantaina asetin kuitenkin sähköpostiini lomavastaajan ja suuntasin Kuusamoon. Kuusi päivää mökkielämää Konttaisenrannassa Rukan läheisyydessä tekivät kutaa. Murtomaahiihtoa, saunomista, tähtitaivaan tuijotusta, lettukestit, lumilautailua, vierailu Myllykoskella, lisää saunomista – ja tietenkin neulomista! Olin pakannut mukaan kaksi vyyhtiä Kerästä ostamaani Vuorelman Vetoa, herkullisen väristä sukkalankaa. Suunnitelmissa oli raitasukat, ja juuri sellaiset syntyivät. Käsialani on helposti suht löysä, joten kolmosen puikoilla yhteensä […]
Instagram on aika hurja paikka. Seuraan siellä etenkin monia ulkomaisia neulebrändejä, ja toisinaan kuvavirran selaaminen tulee kalliiksi! Tammikuussa päädyin @republicofwool-seuraajaksi, ja muutamaa iltaa myöhemmin olinkin jo tehnyt lankatilauksen Jenkeistä. Olin sopivasti linjoilla, kun Republic of Woolin nettikauppaan oli tullut pieni Bowie – Twist Fingering -erä myyntiin. Tilasin sitä oitis kaksi vyyhtiä eli yhden huivin tarpeiksi, ja puolta tuntia myöhemmin kyseinen erä olikin jo loppuunmyyty. Kannatti toimia ripeästi! Republic of Woolin Michele postitti tilaukseni seuraavana päivänä, Suomeen langat matkasivat Ameriikasta parisen […]
Puikoilla on nyt uusi lankatuttavuus: Madelinetoshin Tosh Merino Light. Tähän(kin) lankaan törmäsin ekana Instagramissa, siellä vilahteli jo viime syksynä maistiaisia Madelinetoshin uudesta herkullisesta värikartasta. Muistan nähneeni kuvia ainakin Found Pottery -väristä, ja sisällytinkin sitä tilaukseeni, kun uudet värit olivat viimein saatavilla. Suomessa Madelinetoshin lankoja myyvät ainakin Kerä Tampereella, TitiTyy Jyväskylässä ja Snurre Helsingissä. Omani tilasin TitiTyystä, ja toimitus oli supernopeaa. Tein tilauksen torstai-iltana ja langat olivat minulla lauantaina. Siinä on kieltämättä puolensa, että lähipostini on R-kioskin yhteydessä, paketit kulkevat myös […]